Kesätyö Logistikas Oy:ssä on avartava kokemus
Toista kesää Logistikas Oy:ssä työskentelevä Leevi Kirjavainen on 17-vuotias raumalainen lukio-opiskelija, jota kiinnostaa kansainvälinen kauppa-ala. Kesätyöntekijänä hän on kokenut yhtiön ja sen erilaiset tehtävät erittäin antoisina ja positiivisina.

– Toimenkuvaani kuuluu lähinnä erilaisten kiinteistöjen kunnossapito, mutta olen myös päässyt mukaan konttien purkamiseen ja lastaamiseen. Minulla on Logistikas Oy:stä vain myönteisiä kokemuksia, ja aion kyllä jatkossakin tehdä samoja kesätöitä, Kirjavainen kuvailee.
Yhtiön työyhteisö ottaa kesätyöntekijät vastaan avoimesti ja ammattitaitoisesti. Työhön perehdytys on tärkeää, ja avaimet yhtiön odotusten täyttämiseen annetaan heti kättelyssä.
– Työskentelen yhdessä muutaman muun kesätyöläisen ja vakituisten työntekijöiden kanssa. Välillä työmaisema voi vaihtua, ja olen päässyt tapaamaan eri alojen osaajia, lukiolainen kertaa.
– Tulen hyvin toimeen työkaverieni kanssa. He ovat erittäin mukavia, sekä tukevat ja neuvovat tarvittaessa. Varsinkin uusissa tehtävissä ohjeistetaan aina ja mikään kysymys ei koskaan ole liian tyhmä.
Vapaa-aikanaan Kirjavaisen aika kuluu uppopallon ja meriharrastusten parissa.
– Uppopallo on kuin vedenalaista rugbya, jota pelataan pääosin jopa 4 metrin syvyydessä uima-altaan pohjassa, lukiolainen linjaa harrastuksensa luontoa.
– Kesän loppuviikoista lähden merelle kelin salliessa, ja ajokortin saadessani suunnitelmissa on ilman muuta road trip kavereiden kanssa.
Logistikas Oy:n henkilöstöpäällikkö Olli-Pekka Reunasen mukaan yhtiöllä on vuosittain töissä noin 15 kesätyöntekijää.
– Olemme viime vuosina olleet aktiivisessa yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa. Alasta kiinnostuneet ja kesätyöstä kokemusta kartuttaneet voivat myöhemmin opiskelujen päätyttyä työllistyä yhtiön eri tehtäviin vakituisesti, ja osa Logistikas Oy:n esimiehistä sekä päälliköistäkin ovat saaneet ensikosketuksen yhtiön toimintaan vuosia jatkuneen kesätyön kautta, hän toteaa.