Logistiikan asiantuntija Eemeli Tolkki: Kokemus ja koulutus lyövät kättä
Logistikaksen Rauman yksikössä varastomiehenä työskentelevä Eemeli Tolkki aloitti konsernin palveluksessa avoimen rekrytoinnin kautta marraskuussa 2021. Hän huomasi nopeasti löytäneensä toiveita ja tavoitteita vastaavan työpaikan. Tolkin innostus on huomattu koko työyhteisössä.
– Minulla on positiivinen ajatusmaailma kaikkeen tekemiseen. Tämä työ tarjoaa monipuolisuutta ja vaihtelevuutta. Meillä on esimerkiksi useampi toimipiste, joissa on mahdollista työskennellä. Myös tulevaisuuden näkymät niin konsernin kuin oman työuran kannalta ovat erittäin hyvät, Tolkki kertoo.
Vaikka hänellä on vasta noin vuoden mittainen työhistoria Logistikaksella, ovat osaaminen ja motivaatio uuden oppimiseen mahdollistaneet jo tuurauksia vastuullisemmissa tehtävissä.
– Työskentelen tehokkaasti, laadusta tinkimättä. Kaikki nimikkeet tulee merkitä tarkoin, jotta hommat etenevät jouhevasti. Kun asiat tehdään jo vastaanottovaiheesta lähtien viimeisen päälle hyvin, ei esimerkiksi keräilyssä tule haasteita, jotka saattaisivat tuoda hidastuksia toimituksiin.
– Onnistumisen fiiliksen saan siitä, kun asiat menevät niin kuin olen suunnitellut – laadukkaasti ja ripeästi. Totta kai myös ylemmältä taholta saatu positiivinen palaute lämmittää. Meillä on täällä jatkuvasti kehittyvä palautekulttuuri.
Tolkki työskentelee pääasiassa Logistikaksen Rauman Hakunintiellä sijaitsevilla varastoilla, sekä tekee toisinaan toimituksia telakalle.
– Vastaanotan, puran ja varastoin saapuvan tavaran. Toiseen suuntaan suoritan keräilyn ja lastaan auton. Työssä onnistuminen vaatii kykyä hallita erilaisia koneita, sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Myös kielitaito on tärkeä, sillä meillä käy myös ulkomaalaisia kuljettajia.
Oppisopimuksella ammattitutkintoon
Raumalaislähtöinen Tolkki on koulutukseltaan ylioppilas ja parhaillaan hän suorittaa oppisopimuksella varastotyöntekijän ammattitutkintoa. Valmistuminen koittaa vuodenvaihteen 2022-23 tienoilla. Tolkilla on jo entuudestaan kokemusta varastotehtävistä.
– Aloitin vuonna 2017 varasto- ja myyntityöt Tammiston Puun palveluksessa, jonka jälkeen olen työskennellyt Oy Lai-Mu Ab:n varastolla sekä Europortsilla konekuskina kahtena kesänä ja talvisin tilapäisahtaajana. Ennen Logistikakselle tuloa työskentelin parisen vuotta uudemman kerran Tammiston puulla vakituisessa työsuhteessa, Tolkki kertoo.
– Aiemmasta kokemuksesta on runsaasti hyötyä. Osaan käyttää erilaisia ja erikokoisia koneita. Työssäni käytän pääsääntöisesti vastapainotrukkeja, sekä satunnaisesti pyöräkuormaajaa.
Yksi tärkeä tekijä oppimisen kannalta on myös tiivis ja toisiaan tukeva työyhteisö.
– Meillä on hyvä porukka, jossa kaikki tulevat keskenään toimeen. Pystymme heittämään hyvässä hengessä vauhdikkaampaakin huumoria, mutta hommat hoidetaan aina viimeisen päälle hyvin. Täällä voi matalalla kynnyksellä kysyä vinkkiä ja neuvoa kokeneemmilta kollegoilta, Tolkki sanoo.
Vapaa-ajallaan hän viihtyy kesäisin frisbeegolfin ja talvisin jääkiekon parissa. Myös dobermanni-rotuinen Roki-koira pitää Tolkin liikkeessä.
– Kesällä käyn heittämässä frisbeetä käytännössä päivittäin. Satakunnan ja Varsinais-Suomen ratoja on tullut kierrettyä hyvinkin ahkerasti. Jääkiekossa olen käynyt läpi Rauman Lukon junioripolun, jonka jälkeen olen pelannut alasarjoissa ja harrasteporukoissa. Viime kaudella pelasin 4.divisioonassa Säkylässä LäKin riveissä.