Logistiikan asiantuntija Iina Vuorio: ”Hektinen arki vaatii oikeanlaisen asenteen ja ahkeruuden”

Iina Vuorio viihtyy logistiikka-alan hektisyydessä. Armeijan johtajakoulutuksesta tarttui tärkeää oppia, josta on hyötyä myös nykyisessä työssä.

Logistikas-konsernin Rauman yksikössä, tarkemmin ottaen Lakarin logistiikkakeskuksessa logistiikkakoordinaattorina työskentelevä Iina Vuorio luottaa tekemisen meininkiin. Ahkeralla ja jämäkällä asenteella tapahtuu hyviä asioita.

– Tässä työssä asenne ratkaisee todella paljon. Sormi ei saa mennä suuhun, sillä haastavammatkin hommat tulee hoitaa. Työssä onnistuminen vaatii tehokkuutta ja valmiutta tarttua erilaisiin asioihin. Hyppään tästä toimiston puolelta tarvittaessa myös trukin puikkoihin, Vuorio hymyilee.

Hän on työskennellyt Logistikaksen palveluksessa marraskuusta 2019 lähtien. Ennen tätä Vuorio suoritti varusmiespalveluksen Säkylässä, jonka jälkeen hän työskenteli puolen vuoden ajan Puolustusvoimissa sopimussotilaana, sekä muutaman kuukauden ajojärjestelijänä Uudessakaupungissa.

– Aloitin työt Lakarissa logistiikka-assistenttina ja logistiikkakoordinaattoriksi siirryin helmi-maaliskuun vaihteessa 2022. Edeltäjäni siirtyi Porin yksikköömme, ja ilmeisesti olen näyttänyt osaamiseni, kun minulle tarjottiin tällainen hieno mahdollisuus.

– Koordinaattorina työni on hyvin samankaltaista kuin assistenttina, mutta nyt minulla on enemmän vastuuta harteillani. Syötän esimerkiksi kentälle tilauksia ja päätän tilaukset, kun ne on hoidettu. Lisäksi huolehdin, että tehdyt työt menevät laskutukseen. Työhöni kuuluu myös varastokirjanpidon ja toimiston vahvana pitäminen. Ja nämähän ovat vain jäävuorenhuippuja tässä työnkuvassa.

Jokainen saa olla oma itsensä. Meininki on rentoa, mutta työt hoidetaan aina viimeisen päälle hyvin, Vuorio kertoo.

Jokainen saa olla oma itsensä

Vuorio on päivittäin tiiviissä yhteydessä asiakkaisiin. Monipuolista osaamista ja jatkuvia muutoksia sisältävässä työssä avainasemaan nousee kyky itsenäiseen työskentelyyn ja nopeaan päätöksentekoon.

– Logistiikka-ala on hyvin vauhdikasta ja itse ainakin tykkään siitä, että arki on hektistä. Tässä työssä asiat muuttuvat nopeallakin aikataululla, eikä mikään ole ennalta-arvattavissa. Olen elementissäni, kun on paljon kaikkea työn alla, Vuorio sanoo.

Lakarissa työpäiviä piristää myös hyvän yhteishengen luoma huumori. Vuorio huomauttaa yhteisen tekemisen meiningin kantavan läpi koko organisaation.

– Meidän porukassamme kaikki tulevat keskenään toimeen ja jokainen saa olla oma itsensä. Onhan tämä hyvällä tavalla sellaista niin sanottua äijämeininkiä, josta ainakin itse tykkään. Voimme naljailla toisillemme hyvässä hengessä. Meininki on rentoa, mutta työt hoidetaan aina viimeisen päälle hyvin.

– Täällä annetaan työntekijöille mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja edetä urallaan, jos siihen on halua ja edellytyksiä. Olen itse hyvä esimerkki tästä, sillä tulin tänne tietyllä tapaa ummikkona ja nyt työskentelen logistiikkakoordinaattorina.

Vuorio korostaa työnteon olevan se kaikkein paras opettaja. Kokonaisuus on hahmottunut entistä kirkkaammaksi, kun on päässyt tekemään monenlaista.

– Kokemuksen kautta hahmotan, mistä pisteestä tavaraketju lähtee, mihin se päättyy ja mitä siinä välissä tapahtuu. Pidän eri toimintojen ja työvaiheiden tuntemista erittäin tärkeänä.

Vuorio työskentelee Lakarin logistiikkakeskuksen toimistossa, mutta hyppää tarvittaessa myös trukin puikkoihin.

Maanpuolustustahto vei armeijan leipii

Vuorio on kotoisin Haminasta, mutta asunut ison osan elämästään Turun seudulla. Raumalle hän kotiutui nelisen vuotta sitten armeijan jälkeen.

– Opiskelin logistiikka-alan perustutkinnon Salon ammattiopistossa ja valmistuttuani työskentelin logistiikan parissa. Armeijan jälkeen tuntui luontaiselta muuttaa Raumalle, kun täältä löytyi hyvä työpaikka, Vuorio sanoo.

Suomessa varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain keskimäärin noin tuhat naista. Vuoriolle armeijan maastokuvioon pukeutuminen oli selkeä valinta. Hän astui palvelukseen heinäkuussa 2017 Säkylän 2. jääkärikomppaniassa ja kotiutui vuotta myöhemmin kersanttina.

– Minut ajoi armeijaan maanpuolustustahto – ja sehän on se syy, miksi sinne pitäisikin mennä. Tehtävämme on puolustaa kotimaatamme, jos sellainen tilanne tulisi eteen. Toivottavasti ei tule, mutta en halua olla ensimmäisten joukossa pakenemassa maasta, vaan tekemässä oman osuuteni.

– Varusmiespalveluksen jälkeen jatkoin puoli vuotta sopimussotilaana. Mietin hetken uraa Puolustusvoimissa, mutta päätin kuitenkin siirtyä reservin. Eikä sitä päätöstä ole tarvinnut katua, sillä viihdyn tässä työssä niin hyvin.

Vuoden 2021 Vuorio oli valmiudessa osallistumaan Puolustusvoimien operaatioon, mutta kutsua ei kuitenkaan kuulunut. Armeija-ajasta tarttui paljon hyviä asioita, joista on hyötyä myös työelämässä.

– Johtajakoulutuksesta opin isompien joukkojen hallintaa, mikä korostuu myös nykyisessä työssäni, jossa täytyy pitää monia lankoja käsissä. Myös järjestelmällisyys, täsmällisyys, säntillisyys ja tehokkuus ovat asioita, joita armeijassa oppii.

Vuorion ahkera tekemisen meininki jatkuu myös työpäivän jälkeen.

– Vapaa-ajalla käyn kuntosalilla, höntsäämässä jääkiekkoa ja harrastan kouluratsastusta. Minulla on oltava koko ajan jotain toimintaa, joten tämän työn ohella ohjaan ratsastustunteja ja teen catering-keikkoja. Tylsää hetkeä ei siis ole, eikä tule, Vuorio naurahtaa.