Logistiikan asiantuntija Mika Vankka: Laatu on kaikkien yhteinen asia
Logistikas-konsernin Vaasan yksikössä työskentelee useita pitkän linjan logistiikan ammattilaisia. Yksi heistä on laatupäällikkö Mika Vankka, jolle tuli viime syyskuussa täyteen kymmenen vuotta samassa talossa.
– Olen työskennellyt Logistikaksen viime kesänä ostaman Piccolon palveluksessa hieman reilut kymmenen vuotta. Minulla on pitkä kokemus logistiikka-alan työnjohtotehtävistä jo aiempien työantajien palveluksesta. Tänne päädyin syyskuussa 2011 avoimen rekrytoinnin kautta, Vankka taustoittaa.
Työnkuva muuttui laatupäälliköksi maaliskuussa 2021. Ennen tätä hän toimi logistiikan työnjohtajana tavaran vastaanotossa ja keräilyssä. Menneet kymmenen vuotta ovat tarjonneet vaihtelevuutta ja uusia innovaatioita.
– Muutoksia on ollut paljon, sillä olemme tehneet jatkuvaa järjestelmien ja hyllyjen kehitystyötä. Näitä asioita on tehty jo pitkään ja tehdään vastaisuudessakin asiakastarpeiden mukaan.
– Laatupäällikön tehtävä on muotoutunut siinä samalla. Olen hoitanut käytännössä alusta lähtien laatuasioita sekä mahdollisia reklamaatioita. Näiden lisäksi pidän tiimeille säännöllisiä laatupalavereita, joiden myötä saan itselleni työjonoon kehitettäviä asioita. Myös sisäiset ja ulkoiset auditoinnit kuuluvat tehtäviini.
"Osallistamme aktiivisesti henkilökuntaamme laadun suunnitteluun ja se vaikuttaa todella paljon kehitykseen."
Laatu perustuu jatkuvaan kehitykseen
Korkea laatu on asia, josta Logistikas tunnetaan. Toinen tärkeä asia arjessa on turvallisuus ja henkilöstön hyvinvointi. Vankka toimii myös Vaasan yksikön työsuojelupäällikkönä.
– Teen yhdessä työnjohdon ja ylemmän johdon kanssa säännöllisesti työturvallisuuskierroksia. Tämän lisäksi järjestämme johdon katselmukset. Rooliini kuuluu myös työsuojeluorganisaation palaverit ja niiden järjestäminen, Vankka kertoo.
Laatu on siis korkealla tasolla toiminnan joka osa-alueella, ja sen eteen tehdään jatkuvasti töitä.
– Hyvä perehdytys ja selkeät työohjeet sekä säännölliset asiakaspalaverit luovat mielestäni hyvät raamit, joihin laatu perustuu. Kun näissä asioissa onnistutaan ja asiat tehdään mahdollisimman hyvin niin kuin on sovittu, on se hyvä pohja laadukkaalle palvelulle ja arjelle.
– Tiimeittäin pidettävissä JP-palavereissa saamme hyvällä tavalla jatkuvasti työntekijöiltä ideoita siihen, miten asioita voitaisiin tehdä. Kehitämme ja muokkaamme toimintatapoja yhdessä työnjohdon kanssa. Sitä kautta saamme laatua koko ajan entistäkin paremmaksi sekä tehostettua omaa toimintaamme.
Kaikilla mahdollisuus vaikuttaa
Jokaisen yksilön merkitys laadukkaassa arjessa ja sitä kautta korkeatasoisessa palvelussa on suuri. Sanalla sanoen laatu on jokaisen asia.
– Osallistamme aktiivisesti henkilökuntaamme laadun suunnitteluun ja se vaikuttaa todella paljon kehitykseen. Kaikki pääsevät vaikuttamaan omaan työskentelyynsä, mikä näkyy hyvinä asioina lopputuloksessa, Vankka muistuttaa.
Yksi iso muutos Vankan työssä tapahtui kesällä 2021, kun Logistikas osti Piccolon.
– Muutos tuli hieman yllättäen, mutta omat fiilikseni ovat olleet koko ajan hyvät. Kun kuulin tästä, otin heti ensimmäiseksi Logistikaksen nettisivut auki. Sieltä saamani kattavan tiedon pohjalta minulle tuli heti sellainen tunne, ettei ainakaan huonompaan suuntaan mennä. Eikä ole menty, tulevaisuuden näkymät ovat nyt entistäkin paremmat ja laajemmat. Logistikaksella välitetään henkilöstöstä, ja se on todella tärkeää.
"Hyvä perehdytys ja selkeät työohjeet sekä säännölliset asiakaspalaverit luovat hyvät raamit, joihin laatu perustuu."
Vankalla on talossa kymmenen vuotta takana ja monta edessä. Mihin pohjautuu laatupäällikön oma laatu?
– Olen rehellinen ja luotettava sekä tarkka ja järjestelmällinen, ja ne ovat kaikki ominaisuuksia, joita tässä toimenkuvassa vaaditaan. Työstäni tekee mielekkään se, että työpöydälle tulee koko ajan uusia asioita ja sitä kautta pääsen olemaan monessa mukana, eli työ ei ole ainoastaan työpöydän äärellä istumista. Päivät ovat keskenään erilaisia.
Paljasjalkainen vaasalainen viihtyy synnyinkaupungissaan ja sen merellisessä rannikkoseudun miljöössä.
– Kun käy kävelemässä tuolla rantaviivalla, niin muistaa aina kuinka kaunis paikkakunta Vaasa on. Vastapainoa työlle saan urheilusta. Kesäisin käyn juoksemassa ja talvisin hiihtämässä. Niiden parissa saa purkaa energiaa tai mahdollista stressiä. Siinä unohtaa kaiken muun, kun saa haastaa itseään fyysisesti, Vankka sanoo.