Logistiikan asiantuntija Ville Nieminen: ”Muutos on hieno mahdollisuus”

Ville Nieminen työskentelee Logistikaksen Vaasan yksikön päällikkönä.

Logistikas laajensi yritysostoin Vaasan seudulle kesällä 2021. Yksi tärkeä tekijä onnistuneen arjen taustalla on Ville Nieminen, joka on työskennellyt aiemmin Piccolon operatiivisena päällikkönä ja toimii tätä nykyä Logistikaksen Vaasan yksikön päällikkönä.

– Aloitin työskentelyn talossa keväällä 2008, joten olen ollut tässä nyt 13 vuotta. Ennen tätä työskentelin Wärtsilässä logistiikkakehitysinsinöörinä vuodesta 2004 alkaen, eli alan kokemusta on jo 17 vuoden ajalta. Wärtsilässä tein pari vuotta varaosavaraston kehitystyötä ja toiset noin kaksi vuotta kokoonpanoon uutta linjanmuutosta. Vastuullani oli logistiikkakeskuksen layoutin ja materiaalivirtojen suunnittelu sekä SAPiin materiaalinohjaus data, Nieminen taustoittaa.

Kun Logistikas osti Piccolo Packing Oy:n ja Piccolo Solutions Oy:n, suhtautui Nieminen yrityskauppaan samaan aikaan sekä positiivisen että pohtivin miettein.

– Totta kai kaikilla meillä on tietyllä tavalla epävarmoja ajatuksia tällaisissa tilanteissa, mutta ne osoittautuivat nopeasti turhiksi. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa sain huomata Logistikaksen positiivisen tekemisen meiningin ja tajusin, että tässähän on aivan valtavan hieno mahdollisuus sekä toiminnan kehittämiselle että henkilökohtaisesti omalla uralla.

– Vaasan markkina-alue on monella tapaa houkutteleva ja uskon, että Piccolon olisi joka tapauksessa täytynyt jossain kohtaa ryhtyä kilpailemaan olemassaolostaan. Nyt saimme niin sanotusti rauhanomaisen ratkaisun ja pääsimme mukaan hyvään yhtiöön.

Logistikaksen Vaasan yksikössä tehdään muun muassa monipuolista pakkaustoimintaa.

Synergiaeduilla huomattavaa lisäarvoa

Ostetut yhtiöt saivat uudet nimet, jonka myötä Vaasassa toimivat nyt Logistikas Vaasa Oy ja Logistikas Tehdaspalvelut Oy. Konsernin palvelutarjonta kasvoi kaupan myötä.

– Logistikas Vaasa on sisälogistiikan keskus, jossa on moniasiakkuusvarasto. Oman varastointihallintajärjestelmän kautta hoidamme useita asiakkuuksia keskitetysti. Tämän lisäksi teemme teollisuuspakkaamista, johon kuuluvat pakkausmateriaalien valmistus, loppupakkaaminen ja tuotteiden kontittaminen merivientikontteihin. Tarjoamme täysin räätälöidyn pakkauspalvelun asiakkaan tarvitsemille tuotteille ja mitoille, Nieminen kertoo.

– Tehdaspalveluissa Logistikas-palveluketjuun kuuluu lisäarvopalveluna mekaaninen kokoonpano, jossa Logistikaksen vastuulla on mekaanisten komponenttien asentaminen lopputuotteeseen. Kokoonpanossa tehdään rinnakkain sarjamuotoista kokoonpanoa sekä projektiluontoista kokoonpanoa, jolloin kyseessä on yksittäiset tuotteet. Tämä luo paljon haastetta henkilöstön osaamisen näkökulmasta. Logistikaksen kokoonpanon jälkeen tuotteet viimeistellään ja testataan asiakkaan omalla tehtaalla.

Vaasan seutu on etenkin energia- ja teknologiateollisuuden osalta erittäin virkeää. Tehokkaissa alihankintaketjuissa vaaditaan monenlaista logistiikkaosaamista. Nieminen muistuttaa, että Logistikas tuo korkeaan palvelutasoon lisää leveyttä usean toimipisteen yhteispelin kautta.

– Olemme löytäneet nopeasti eri yksiköiden välillä synergiaetuja, joiden avulla pystymme tuottamaan asiakkaillemme lisäarvoa. Kaikkea ei tehdä välttämättä Vaasassa, vaan esimerkiksi osa voidaan toteuttaa täällä ja osa vaikka Raumalla. Hyvät verkostot eri puolilla Suomea tehostavat toimintaa. Olemme saaneet vahvistettua palvelujamme entisestään uudenlaisen asiantuntijuuden kautta.

Hektisiin päiviin mahtuu yllätyksiä, jotka tekevät omalta osaltaan yksikön päällikön työstä mielekästä.

Vastapainoa vihreän veran shakista

Nieminen kertoo tykästyneensä Logistikaksen toimintatapaan, jossa ei ole suurempaa byrokratiaan, vaan jokaisen mielipiteillä ja ideoilla on painoarvoa. Vaasassa muun muassa työmäärän lisääntyminen luo turvaa ja pysyvyyttä koko henkilöstölle.

– Olemme pyrkineet parhaamme mukaan kertomaan kattavasti henkilöstölle, mitä kaikkea pieniä asioita tässä muutoksessa tapahtuu ja vastaanotto on ollut positiivinen. Ensimmäisenä muutokset näkyivät taloushallinnon puolella ja myyntihenkilöstön perehdytyksessä, Nieminen sanoo.

Piccolon operatiivisena päällikkönä hän vastasi hankinta- ja myyntitoiminnasta sekä operatiivisista asioista. Tulevaisuudessa Niemisen on tarkoitus keskittyä operatiiviseen suorittamiseen, kun esimerkiksi erillinen myyntitiimi huolehtii hinnoittelusta ja myyntityöstä.

– Omasta työstäni tekee mielekkään sen laaja-alaisuus ja vaihtelevuus. Minulla on useita eri asiakas- ja toimittajarajapintoja sekä henkilöstö, joiden kanssa toimin. Pidän siitä, että saan työskennellä monien eri osaajien kanssa. Päivät ovat välillä hyvinkin hektisiä ja jokaiseen päivään mahtuu monta yllätystä.

Vastapainoa työlleen hän hakee jalkapallokentän laidalta. Nieminen toimii valmentajana Laihian Lujan kahdessa ei ikäluokassa. Harjoituspäiviä kertyykin viikoittain peräti kuusi.

– Lasten kanssa harrastaessa, ei tule työasiat mieleen, sillä siinä tulee olla sataprosenttisesti läsnä, jotta pystyy innostamaan heitä. Jalkapallo on ollut minulle aina tärkeää, ja kun nyt pääsee omien lasten kanssa sitä harrastamaan, niin onhan se erittäin mukavaa. Tykkään käydä myös kuntosalilla ja pyöräilemässä FatBikellä metsässä, Nieminen hymyilee.