Sievi Capitalin ja Logistikas-yhtiöiden yrityskaupoille viranomaisen hyväksyntä
Logistikas-yhtiöt ja Sievi Capital Oyj tiedottivat 29.10.2020 allekirjoittaneensa sopimuksen, jolla Sievi Capital ostaa enemmistön Logistikas Oy:n ja Logistikas Hankinta Oy:n osakekannoista. Yrityskaupan toteutumisen edellytyksenä ollut kilpailuviranomaisten hyväksyntä on saatu ja kauppa on astunut tänään voimaan.
Jatkossa yhtiöt muodostavat uuden konsernin, jonka tilintarkastamaton pro forma -liikevaihto oli 31.12.2019 päättyneellä tilikaudella 20,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 1,4 miljoonaa euroa.
– Kaupan saaminen päätökseen mahdollistaa yhtiöiden uuden kasvuvaiheen käynnistämisen. Odotamme innolla työn aloittamista uuden hallituksen ja yhtiön johdon kanssa. Orgaanisen kasvun lisäksi näemme mahdollisuuksia epäorgaanisen kasvupolun osalla, toteaa Sievi Capitalin toimitusjohtaja Päivi Marttila.
Yhtiöiden nykyiset pääosakkaat jatkavat edelleen merkittävinä vähemmistöosakkaina sekä hallitus- ja johtotehtävissä. Logistikas Oy:n toimitusjohtaja Toni Brigatti on innostunut yhteistyön aloittamisesta.
– Olen erittäin tyytyväinen Sievi Capitalin tulosta mukaan kehittämään yhtiöitä ja luottavainen kasvusuunnitelmiemme toteutumiseen. Toteutettu järjestely ja Sievi Capitalin tuki mahdollistavat meille suuremman kasvuloikan tekemisen seuraavien vuosien aikana.