Logistikas Rauman meriteollisuusklusterin kokonaisvaltaisena logistiikkakumppanina
Haluamme osaltamme olla mahdollistamassa Rauman meriteollisuuden uutta kasvua, Logistikas Oy:n toimitusjohtaja Toni Brigatti kertoo.

Rauman meriteollisuus on kokenut uudelleensyntymän muutaman vuoden takaisten huonojen aikojen jälkeen. Telakalla tapahtuu jälleen, ja uutiset ovat positiivisia.
Rauma Marine Constructions (RMC) on yksi uuden nousun näkyvimmistä toimijoista. Tunnusomaista RMC:lle on verkostomainen toiminta, jossa oman ydinosaamisen ulkopuoliset toiminnot ostetaan palveluna. Logistiikkapalveluiden kokonaisvaltaiseksi toimittajaksi on valikoitunut Logistikas Oy.
- Säännölliset yhteistyöpalaverit sekä Logistikas Oy:n henkilökunnan työskentely RMC:n tiloissa mahdollistavat hyvän ja toimivan kumppanuuden. Hyvä kommunikointi, dokumentointi sekä yhteinen ideointi ovat kehityksen ja kustannustehokkuuden avain, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa kuvailee.
Teräslogistiikka iso osa kokonaisuutta
Isona osana kokonaisuudessa on Logistikas Oy:n ainutlaatuinen teräslogistiikkakonsepti, joka kattaa koko ketjun teräksen hankinnasta varastointiin, esikäsittelyyn ja oikea-aikaiseen toimitukseen saitilla. Teräksen hankintaan ja käsittelyyn liittyy monia erikoisosaamista vaativia vaiheita ja näihin Logistikas Oy on panostanut erityisesti viime vuosien aikana.
RMC:llä positiivinen vire
Uutisissa on ollut esillä RMC:n projekteja, kuten Mols Linjenin autolautta, tutkimusalus Aranda tai Puolustusvoimien Laivue2020 -hanke.
- Verkostomaista toimintatapaa kehitetään edelleen ja tullaan käyttämään myös tulevissa projekteissa. Oikein valituilla yhteistyökumppaneilla on tärkeä rooli projektien onnistuneessa toteuttamisessa, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa kertoo.