Oikea sijainti ja joustava toimintatapa tärkeitä IKH:lle
Yhteistyö on mutkatonta ja etsimme yhdessä uusia tapoja kehittää toimintaa, IKH Oy:n Tuomas Hilakari kertoo.
- Toiminta Lakarissa on lähtenyt rullaamaan oikein hienosti, Logistikas Oy:n Rauman tulosyksikön päällikkö Juha Hauta-Heikkilä sanoo.
- Palvelemme kymmentä asiakasta 12 000 neliön tiloissa ja kevään 2018 aikana luvassa on positiivisia muutoksia. Reiman toiminnot siirtyvät kevään aikana Kankaanpäästä Lakariin ja myös äitiyspakkaustoiminta tulee siirtymään Lakariin.
Logistikas palvelee Lakarissa erityisesti asiakkaita joiden tavaran kiertonopeus on suuri. Jatkossa yhteistyötä kuljetusliikkeiden kanssa tullaan viemään vielä pidemmälle, jolloin tavara saadaan lähtemään vieläkin jouhevammin eikä prosessi mene tukkoon suuremmillakaan volyymeilla.

Oikea sijainti ja joustava toimintatapa tärkeitä IKH:lle
Isojoen Konehalli Oy eli tuttavallisemmin IKH on tuonut tavaraa Rauman sataman kautta vuosikausia. Yhteistyö Logistikas Oy:n kanssa on jatkunut jo 15 vuotta. IKH:n liiketoiminnassa tavaravolyymit ovat suuria ja logistiikan sujuvuudella on iso merkitys.
- Vuosien varrella on opittu tuntemaan toisemme ja vuoropuhelua käydään välillä tiiviistikin, kuvailee IKH:n toimitusjohtaja Tuomas Hilakari.
- Yhteistyö on mutkatonta ja yhdessä etsimme uusia tapoja kehittää toimintaa jatkuvasti. Tässä Logistikas Oy:n joustavuus ja ketteryys ovat olleet avainasemassa, Hilakari jatkaa.
Erityisen tärkeänä Hilakari näkee Logistikas Oy:n halun ja kyvyn räätälöidä palvelua ja joustaa asiakkaan volyymien vaihdellessa.
- Asiakkaan huomioon ottaminen on ihan oleellinen osa Logistikas Oy:n toimintatapoja, ja se tietysti on meille asiakkaana loistava asia, summaa toimitusjohtaja Tuomas Hilakari.
Rauman sijainti on vahvuus
IKH on ollut Rauman Lakarin logistiikkakeskuksen asiakas alusta asti ja sijainti Rauman sataman lähellä on ollut erittäin toimiva ratkaisu. Satamasta on vain seitsemän kilometrin matka Lakariin, joten merikontteja ei tarvitse kuljettaa maanteitse pitkiä matkoja.
- Rauman satama on tehokas ja suoraviivainen ja Logistikas sekä Lakarin logistiikkakeskus siihen loistava jatke, joka täydentää kokonaisuuden, IKH:n toimitusjohtaja Tuomas Hilakari kehuu.