Pohjoismainen logistiikkayhtiö Logent AB ostaa Logistikas Oy:n osakekannan

Logistikas Oy:n omistajat ovat 30.6.2023 allekirjoitetulla kaupalla sopineet myyvänsä koko yhtiön osakekannan pohjoismaiselle logistiikkayhtiö Logent AB:lle. Logistikas Oy:n aiemmista omistajista toimitusjohtaja Toni Brigatti jatkaa Logentin osakkaana ja nykyisessä tehtävässään. Kauppa on osa KH Group Oyj:n strategista muutosmatkaa pääomasijoittajasta keskipitkällä aikavälillä maanrakennuskaluston toimittaja KH-Koneiden liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi.

Logent on monipuolinen ja itsenäinen logistiikkakumppani, jolla on pohjoismainen perusta ja maailmanlaajuiset verkostot. Yhtiö tarjoaa laajan valikoiman sopimuslogistiikan palveluita, kuten varastointipalvelut, kuljetusten hallinta, tulli-, satama- ja terminaalipalvelut sekä henkilöstö- ja konsultointipalvelut. Logentin liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 3 000 henkilöä, ja se on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Logistikas Oy:n oston myötä Logent tulee Suomen logistiikkamarkkinoille.

Yrityskaupalla ei ole välittömiä vaikutuksia Logistikas Oy:n henkilöstöön, asiakkaisiin tai toimittajiin. Nykyiset avainhenkilöt jatkavat tehtävissään, asiakassopimukset pysyvät muuttumattomina ja konsernin yhtiöiden y-tunnukset säilyvät ennallaan.

Logistikas on Logentille kasvualusta Suomessa, jonka pohjalta on mahdollista laajentaa toimintaa ja palveluja

"Logistikas Oy:n osto tukee strategiaamme kasvaa Pohjois-Euroopassa. Logistikaksen asiakaskokemukseen ja inhimillisiin arvoihin perustuva lähestymistapa sopii täydellisesti yhteen Logentin arvojen kanssa, ja pystymme yhdessä tarjoamaan entistä suurempaa arvoa asiakkaillemme ja kumppaneillemme, sekä toteuttamaan kestävää kasvua. Olemme innoissamme voidessamme aloittaa työskentelyn 250 uuden suomalaisen kollegamme kanssa – lämpimästi tervetuloa Logent Groupiin!”, sanoo Logent AB:n toimitusjohtaja Linda Aidanpää Baronnet.

”Suuret kiitokset kaikille omistajille, hallituksen jäsenille ja yhtiön hienolle henkilöstölle tähänastisesta työstä. Yhtiö päätyy hyvään kotiin. Olen tuntenut useamman vuoden uudet omistajat ja uskon, että yhteistyöstämme heidän kanssaan tulee positiivisella tavalla mielenkiintoista. Jaamme yhteiset arvot ja meillä on useita yhtäläisyyksiä niin palvelutarjonnassa kuin asiakaskunnassakin”, Logistikas-yhtiöiden toimitusjohtaja Toni Brigatti sanoo.

”KH Groupin omistuksessa Logistikas Oy:n johto ja muu henkilöstö ovat tehneet erinomaista työtä palveluiden kehittämisessä ja verkoston maantieteellisessä laajentumisessa. Pohjoismaisena sopimuslogistiikan osaajana Logent tarjoaa vahvat edellytykset yhtiön liiketoiminnan jatkokehittämiselle. Haluamme kiittää Logistikaksen johtoa, henkilöstöä ja muita omistajia yhteisestä matkasta ja toivotamme menestystä myös tulevaisuudessa”, sanoo KH Group Oyj:n toimitusjohtaja Ville Nikulainen.

LISÄTIETOJA:

Toni Brigatti
toimitusjohtaja, Logistikas Oy
toni.brigatti@logistikas.fi
+358 44 3211 469

Linda Aidanpää-Baronnet
toimitusjohtaja, Logent AB
linda.aidanpaa@logent.se
+46 707 858725