Rekrytoimme Raumalle ja Poriin logistiikkatyöntekijöitä

Logistikas on Suomen johtavia logistiikkapalveluiden tarjoajia. Tarjoamme räätälöityjä logistiikka- ja hankintapalveluja, jotka parantavat asiakkaidemme kilpailukykyä. Vaativat teollisuuden asiakasympäristöt ovat ydinosaamistamme.

Konserni työllistää yhteensä noin 250 logistiikka-alan ammattilaista Raumalla, Jyväskylässä, Nokialla, Olkiluodossa, Porissa, Suolahdessa, Vaasassa, Hämeenlinnassa ja Jämsässä. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 22 miljoonaa euroa.

Haemme nyt Rauman Lakarin ja Telakan yksiköihin sekä Porin yksiköidemme palvelukseen logistiikkatyöntekijöitä. Alta löydät tehtävien tarkemmat työnkuvaukset ja hakuohjeet.


 

Logistiikkatyöntekijöitä Rauman telakan yksikköömme

Haemme Logistikas Palvelut Oy:n palvelukseen logistiikkatyöntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin. Työskentely tapahtuu Raumalla Telakan yksikössämme. Hakijalta odotamme huolellisuutta, sekä joustavaa ja vastuullista otetta työntekoon. Positiivinen asenne ja halu hyvän asiakaskokemuksen tuottamiseen asiakkaillemme näkyy tavassasi työskennellä osana palveluketjuamme.

Työtehtäviin kuuluu materiaalin tarkastamista, vastaanottoa ja keräilyä, sekä ajoneuvojen lastausta, pukkinosturien operointia, esikäsittelylinjan operointia, siisteyden ja järjestyksen ylläpitoa, varastosaldojen hallintaa, sekä jatkuvaa kommunikointia työnjohdon kanssa

Työskentely vaatii hyvää fyysistä kuntoa, koneilla ajotaitoa, huolellisuutta ja turvallisuuden noudattamista, sekä kykyä työskennellä itsenäisesti saatuja ohjeita noudattaen. Aikaisempi kokemus logistiikkatyöstä katsotaan eduksi.

Lisätietoja työtehtävistä antaa yksikön päällikkö Valtteri Virtanen 044 722 6478 arkisin klo 8.00–16.00.


 

Logistiikkatyöntekijöitä Lakarin logistiikkakeskukseen Raumalle

Haemme Logistikas Palvelut Oy:n palvelukseen logistiikkatyöntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin. Työskentely tapahtuu Raumalla Lakarin logistiikkakeskuksessa. Hakijalta odotamme huolellisuutta, sekä joustavaa ja vastuullista otetta työntekoon. Positiivinen asenne ja halu hyvän asiakaskokemuksen tuottamiseen asiakkaillemme näkyy tavassasi työskennellä osana palveluketjuamme.

Työtehtäviin kuuluu tavaran vastaanotto, hyllytys, keräily ja lastaus, varastosaldoista huolehtiminen, varaston järjestyksen ja siisteyden ylläpito, sekä asiakaskohtaisien lisäarvopalveluiden tuottaminen. Työskentely vaatii sekä vastapaino- että työntömastotrukin ajotaitoa. Aikaisempi kokemus logistiikkatyöstä katsotaan eduksi. Työ on pääasiassa sisätyötä ja monesti myös fyysistä.

Lisätietoja työtehtävistä antaa yksikön päällikkö Juha Hauta-Heikkilä 040 721 8414 arkisin klo 8.00–16.00.


 

Logistiikkatyöntekijöitä Porin varastollemme

Haemme Logistikas Palvelut Oy:n palvelukseen logistiikkatyöntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin. Työskentely tapahtuu Porin Mäntyluodossa sijaitsevassa varastotilassa. Hakijalta odotamme huolellisuutta, sekä joustavaa ja vastuullista otetta työntekoon. Positiivinen asenne ja halu hyvän asiakaskokemuksen tuottamiseen asiakkaillemme näkyy tavassasi työskennellä osana palveluketjuamme.

Työtehtäviin kuuluu tavaran vastaanotto, hyllytys ja keräily, varastosaldoista huolehtiminen, varaston järjestyksen ja siisteyden ylläpito, sekä erilaisten lisäarvopalveluiden tuottaminen. Työskentely ei vaadi trukin ajotaitoa, mutta se katsotaan eduksi, kuten myös aikaisempi kokemus logistiikkatyöstä. Työ on pääasiassa melko kevyttä sisätyötä.

Lisätietoja työtehtävistä antaa yksikön päällikkö Juha Hauta-Heikkilä 040 721 8414 arkisin klo 8.00–16.00.


 

HAKEMUKSET:

Kaikkien tehtävien hakemukset tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen rekry@logistikas.fi. Erittele viestin Aihe-kentässä, minkä yksikön tehtävää haet (Telakka, Lakari, Pori).