Suomen mestari vaihtoi pelikengät fläppitauluun
Jesse Kalliokoski valmentaa Futsal-liigassa pelaavaa Kampuksen Dynamoa. Hän on nähnyt lajin kasvun ensin pelaajana ja nyt penkin takana. Matkan varrelle mahtuu menestystä ja mahtavia muistoja.
Henkinen ja fyysinen hyvinvointi peilautuvat kaikkeen tekemiseen. Harrastuksilla on iso merkitys myös työssä jaksamisen kannalta. Logistikas Oy:n Jyväskylän toimipisteessä varastotyöntekijänä työskentelevän Jesse Kalliokosken sydän sykkii futsalille.
– Minulla on aina ollut vahva intohimo pallopelejä kohtaan. Futsal on kansainvälisesti iso ja Suomessa kovaa vauhtia kasvava laji. Siinä viehättää nopeus ja se, että päätöksentekokyvyn tulee olla hyvä, Kalliokoski kertoo.
Ensikosketuksensa palloiluun hän sai jalkapallokentiltä seuratessaan isänsä ja isoveljensä pelaamista. Oman uransa kokkolaislähtöinen Kalliokoski aloitti 5-vuotiaana jalkapallokoulussa.
– Laji kulkee meillä verissä, sillä käytännössä koko suku aina isoisästä lähtien on pelannut jalkapalloa. Ikäkausijoukkueemme menestyi juniorivuosina hyvin. Voitimme B-nuorissa SM-pronssia. Myöhemmin pelasin miesten 1- ja 2-divisioonassa.
Vaikka kaikki alkoi vihreältä veralta, on futsal ollut Kalliokosken ykköslaji jo pitkään. Laji on kasvanut viimeisen kahden vuo sikymmenen aikana pienten porukoiden harrastuksesta valtakunnallisesti seuratuksi lajiksi.
– Vuosituhannen vaihteessa perustin teini-ikäisenä oman futsal-joukkueen, jolla pelasimme nuorina jätkinä miesten sarjoissa. Muutamaa vuotta myöhemmin siirryin pelaamaan miesten futsal-liigaa.
– Jalkapallo on kulkenut koko ajan mukana, mutta se ei ole motivoinut samalla tavalla. Lajien teknilliset taidot tukevat toisiaan. Futsal on taktinen laji, jossa kenttäalueen pelit jaetaan hyvin tarkoin pieniin palasiin.
Tietotaitoa jaetaan nyt penkin takaa
Jalkapallo vei Kalliokosken aikanaan kahden vuoden ajaksi Ruotsin Uumajaan, jossa hän pelasi maan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla 2.divisioonassa. Samaan aikaan Kalliokoski harjoitteli futsalia paikallisen pääsarjatason joukkueen mukana. Paluu kotimaahan koitti vuonna 2015, kun hän suuntasi Jyväskylään.
– Olin valmentajakoulutuksessa, jossa oli myös Kampuksen Dynamon valmentaja. Hän muisti minut vastustajan paidasta ja ehdotti, että jos lähtisin pelaamaan Dynamoon. Tiesin, että täällä olisi mahdollisuus voittaa Suomen mestaruus, joten tartuin tarjoukseen, Kalliokoski muistelee.
Ensimmäisellä kaudella sijoitus oli viides ja toinen kausi päättyi kakkossijaan, mutta kolmannella sesongilla tuli vihdoin tuo tavoiteltu SM-kulta. Siinä kohtaa oli hyvä kääntää uusi sivu urheilu-uralla.
– Suomen mestaruuden ja Suomen cupin voiton myötä huomasin, ettei minulla ollut pelaajana enää niin suuria tavoitteita. Päätin lopettaa pelaamisen ja panostaa valmentamiseen. Tällä hetkellä toimin Dynamon kakkosvalmentajana.
Tulevaisuuden tavoitteena on päävalmentajan rooli. Kiirettä ei kuitenkaan ole, sillä ensin kartutetaan omaa osaamista.
– Olen saanut pelaajaurani aikana hyvää oppia monilta huippuvalmentajilta. Meillä on Dynamossa yksi Euroopan parhaista valmentajista eli montenegrolainen Vasko Vujovic, joten olen nyt todella hyvässä opissa. Olen halunnut aina valmentaa ja jakaa eteenpäin sitä tietotaitoa, jota minulle on kokemuksen kautta kertynyt.
Työnantaja tukee urheilua
Futsal on antanut 34-vuotiaalle Kalliokoskelle paljon. Mies on nähnyt maailmaa ja solminut pitkäaikaisia ystävyyssuhteita.
– Vaikka kyse on tiimityöstä, tulee aina huomioida yksilöt. Jokainen ihminen on erilainen ja sitä pitää kunnioittaa. Tänä päivänä on ymmärretty, että joukkueet ja työyhteisöt koostuvat yksilöistä, jotka muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden, Kalliokoski muistuttaa.
– Joukkueurheilusta saa hyvän opin siihen, miten ryhmässä työskennellään ja miten ihmiset roolitetaan heidän vahvuuksiensa mukaan. Esimerkiksi meillä vastaanotossa minä hoidan hyllytykset ja toiset ottavat tavarat vastaan.
Kalliokoski kiittelee sitä, miten työnantaja on tukenut hänen urheiluaan.
– Olen esimerkiksi pystynyt joustavasti muokkaamaan työvuoroja sen mukaan, että olen päässyt olemaan joukkueen mukana. Viime vuonna saimme Portugalista tulleen pelaajan puolipäiväiseksi töihin Logistikaksella. Tällä varmistettiin se, että pelaaja pystyi siirtymään Dynamoon.