Tilat kasvavat tarpeiden mukaan – moniosaajat mukana kehityksessä

Logistikas Oy:n Jyväskylän yksikön toiminta on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa vauhdilla, mutta harkituin askelin. Kasvun myötä tiloja on laajennettu ja henkilöstö on kehittynyt moniosaajiksi. Kehitystyötä tehdään päivittäin.

Jyväskylän yksikön päällikkö Toni Kettunen katselee tyytyväisenä pakkaamon työn tohinaa. Hän kertoo, että kasvaneisiin tarpeisiin on vastattu muun muassa hankkimalla lisäneliöitä ja huolehtimalla ammattilaisten monipuolisesta osaamisesta.

– Vuosi sitten otimme noin 1000 ja tänä vuonna 300 neliötä lisätilaa naapurissa sijaitsevan entisen vaneritehtaan tiloista. Saamme varastoitua sinne isoa tavaraa ja vapautettua sitä kautta lattiatilaa omista tiloistamme, jonne saamme nyt lisää hyllyjä ja hyödynnettyä tilaa ylöspäin, Kettunen kertoo.

Logistikas Oy:n Jyväskylän toiminta käynnistyi vuonna 2011. Jatkuvasti kasvaviin tarpeisiin on vastattu kasvattamalla tilaa tasaiseen tahtiin.

– Viime vuosina olemme saaneet paljon lisätilaa, tällä hetkellä puhutaan reilusta 20 000 neliöstä. Näistä lämmintä varastoa on noin 9000 neliötä. Katoksien alla ja kylmissä tiloissa on vajaa 4000 neliötä ja Best Hallissa toiset 4000 neliötä.

Pakkaamossa, varastossa, vastaanotossa ja toimistossa työskentelee yhteensä keskimäärin noin 35 logistiikan ammattilaista. Eri projektit nostavat lukemaa tarpeiden mukaan.

– Pakkaamossa tehdään töitä kahdessa vuorossa. Kiireisinä aikoina voidaan työskennellä myös kolmessa vuorossa ja tällöin meillä on keikkatyöntekijöitä. Työntekijämme ovat moniosaajia, eli esimerkiksi varastopuolen henkilöstö kykenee työskentelemään tarpeen mukaan pakkaamossa ja toisinpäin.

Päivittäistä syöttöä suoraan Valtran linjastolle

Logistikas on toiminut vuodesta 2011 Äänekoskella sijaitsevan Valtran Suolahden traktoritehtaan varastopartnerina. Yhteistyö kasvoi merkittävästi vuonna 2017, jolloin havaittiin tarve syöttää komponentteja tuotantolinjalle nopeammin. Tällöin Logistikas ja Valtra perustivat tuotantoa palvelevan varaston Suolahden tehtaan välittömään läheisyyteen.

Varaosien esipakkaustoimintojen myötä Logistikas on tärkeä osa Valtran toimitusketjua. Jyväskylän Säynätsalossa sijaitsevassa yksikössä vastaanotetaan tavarat, jonka jälkeen ne tarkistetaan, tuloutetaan ja hyllytetään.

– Me esipakkaamme kaikki joko heiltä tai toimittajilta tulevat tavarat. Kaikki tämä tehdään heidän määrittelemällään tavalla niin, että tuotteet ovat samannäköisiä ympäri Eurooppaa ja siten valmiina myyntiin, Kettunen taustoittaa.

– Lisäksi huolehdimme tuotteiden varastoinnin sekä toimitamme ne loppuasiakkaille tai myymälöihin kotimaassa ja ulkomailla. Tietyt ulkomaan toimitukset hoidamme suoraan täältä, tietyt menevät heidän kauttaan Suolahdesta.

Tavoitettavuudella on iso merkitys, ja asiakkaat saavatkin aina jonkun meistä kiinni.

Tuotantoon menevät komponentit keräillään varastosta Valtran kokoonpanojärjestyksessä ja toimitetaan tuotantolinjalle. Toimintaa ohjataan Logistikas Oy:n tietojärjestelmän avulla ja online-raportointi asiakkaan suuntaan on päivittäistä.

– Isoin osuus on vanteiden, renkaiden ja etuakselien toimituksissa. Valtra valmistaa päivässä 37 traktoria, ja me syötämme nämä tuotteet suoraan heidän linjastolleen. Kyse on siis päivittäisestä tavaraliikenteestä.

Valtteina joustavuus ja ketteryys

Kettunen nostaa johtamansa yksikön toiminnan vahvuuksiksi joustavuuden ja ketteryyden sekä tavoitettavuuden.

– Me pystymme palvelemaan asiakkaamme nopeasti muuttuvissa tarpeissa hyvinkin joustavasti ja ketterästi. Meillä on Jyväskylässä verrattain pieni organisaatio, mikä omalta osaltaan helpottaa sitä, että pystymme nopeisiin muutoksiin, Kettunen kiittelee.

– Tavoitettavuudella on iso merkitys, ja asiakkaat saavatkin aina jonkun meistä kiinni. Työnjohtomme on käytännössä aina tavoitettavissa. Reagoimme asioihin nopeasti, ja siitä on tullut asiakkailta monesti kiitosta.

Pystymme palvelemaan nopeasti muuttuvissa tarpeissa joustavasti ja ketterästi.

Päivittäin operatiivista työtä tekevä henkilöstö pääsee vaikuttamaan omaan työhönsä ja kehittämään toimintoja.

– Mielestäni on ensisijaisen tärkeää, että päällikkö- ja työnjohtotasolla kuunnellaan työntekijöitä. Meillä jokaisella on mahdollisuus tuoda ideoitaan esiin ja osallistua sitä kautta päivittäisen toiminnan eteenpäin viemiseen, Kettunen painottaa.

– Meillä on aivan loistavia työntekijöitä, joiden kanssa on mukava hoitaa asioita. Jokaisen panos on todella tärkeä.