Luottamus ja avoimuus ovat Valtran ja Logistikas Oy:n yhteistyön avainsanoja

Logistikas tuottaa Valtran varaosien esipakkauspalvelut Jyväskylän tulosyksikössä. Yhteistyö on alkanut jo vuosia sitten ja syventynyt, kun yritykset ovat matkan varrella huomanneet, että molempia hyödyttävä kumppanuus on mahdollista.

Valtran logistiikkapäällikkö Janne Pakarinen ja Logistikas Oy:n toimitusjohtaja Toni Brigatti yhtiön Jyväskylän toimipisteessä
Valtran logistiikkapäällikkö Janne Pakarinen ja Logistikas Oy:n toimitusjohtaja Toni Brigatti yhtön Jyväskylän toimipisteessä

Varaosien esipakkaustoimintojen myötä Logistikas on osa Valtran toimitusketjua. Toiminnan luotettavuus, joustavuus ja sujuvuus ovat näin ollen erittäin tärkeässä osassa ja vaikuttavat suoraan myös Valtran liiketoimintaan.

– Tietojärjestelmiemme integraation myötä olemme luovuttaneet Logistikas Oy:lle pääsyn meidän liiketoimintamme kannalta kriittisiin järjestelmiin. Tätä emme olisi tehneet, ellemme luottaisi heihin kumppanina täysin, Valtran logistiikkapäällikkö Janne Pakarinen kertoo.

Logistikas Oy:n Jyväskylän toimipisteessä tullaan pakkaamaan vuositasolla jopa kaksi miljoonaa pakkausta. Yhteistyö työllistää asiakkaan tarpeesta riippuen 5-15 Logistikas Oy:n työntekijää, jotka hoitavat esipakkausta avaimet käteen -periaatteella.

Ketteryys ja joustavuus tuovat tehokkuutta

Valtran emoyhtiö AGCO on maailman suurin yksinomaan maatalouskoneiden ja -laitteiden tuotantoon keskittynyt yritys.

– Logistikas on ketterä kumppani, joka joustaa silloin kun siihen on tarvetta. Joustovaraa on niin henkilöstö- kuin tila-asioissa. On järkevää antaa kumppanin tehdä nopeita liikkeitä vaativat työvaiheet, Janne Pakarinen sanoo.

– Järkevä, tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas tilankäyttö on meille ollut ennen ongelma ja nyt siihen on löytynyt hyvä ratkaisu tämän kumppanuuden myötä. Toisaalta ajattelen Logistikas Oy:n työntekijöitä aivan kuin omina työntekijöinämme. Meille on tärkeää, että heillä on työolosuhteet ja kalusto kunnossa, koska se vaikuttaa suoraan myös meidän tuotantoketjuumme, Pakarinen jatkaa.

Logistikas Oy:n Valtran varaosien esipakkaam Jyväskylässä
Logistikas Oy:n Valtran varaosien esipakkaamossa tullaan käsittelemään jopa kaksi miljoonaa pakkausta vuodessa

Kumppanuutta kehitetään yhteistyössä ja avoimesti

– Olemme saaneet Logistikas Oy:ltä aiemman yhteistyön myötä vahvan viestin siitä, että he haluavat olla kumppani, joka kehittää toimintaa jatkuvasti ja hakee uusia, tehokkaampia tapoja toimia, Valtran logistiikkapäällikkö Janne Pakarinen kuvailee.

– Etsimme jatkuvasti kumppaneita, jotka voivat tuottaa meille lisäarvoa ja jotka tekevät aidosti omaa ydinosaamistaan. Logistikas on sellainen yritys.

Varaosien esipakkaustoiminta alkoi syksyllä 2018 ja työtä tehdään Logistikas Oy:n Jyväskylän toimipisteessä.


Fill out my online form.
Use Wufoo templates to make your own HTML forms.