Varastoautomaatti ei ole moniasiakas-ympäristössä mikään ihan tavallinen juttu
Logistikas Oy:n Lakarin logistiikkakeskukseen Raumalle asennettu varastoautomaattijärjestelmä on Suomessa harvinaisuus. Moniasiakasympäristössä on totuttu luottamaan perinteisiin kuormalavahyllyihin.
Edellisessä Logistikas Sanomien numerossa Logistikas Oy:n yksikönpäällikkö Juha Hauta-Heikkilä kertoi uusien, Rauman Lakarin logistiikkakeskukseen tilattujen varastoautomaattien asennuksen etenemisestä. Tuolloin elettiin toukokuun 2019 alkua ja sittemmin asennukset on saatu päätökseen ja varastoautomaatit käyttöön. Vielä tätä kirjoitettaessa elokuussa 2019 tietojärjestelmien integraatiot ovat osittain kesken, mutta itse varastoautomaattijärjestelmä on asennettu, testattu ja täysin toimintakunnossa.
Logistikas Oy:n Lakarin varastoautomaattihanke alkoi jo vuoden 2018 syksyllä perusteellisella kartoitus- ja selvitystyöllä. Tämän taustatyön tarkoituksena oli vakuuttua oikeanlaisesta varastoautomaattiratkaisusta ja sen toimittajasta. Toimittajaksi valikoitui lopulta SSI SCHÄFER Finland. Talven ja kevään aikana on tehty yhteistyötä niin tietojärjestelmien toimittajien kuin asiakkaidenkin kanssa, jotta automaateista saadaan parhaat tehot irti alusta alkaen.
Logistikas on edelläkävijä moniasiakasympäristöjen varastoautomaateissa
SSI SCHÄFER Finlandin Jari Kaiho kuvailee Logistikas Oy:n ratkaisua varastoautomaattien suhteen ennakkoluulottomaksi ja näkemykselliseksi. Vaikka erilaisia automaatteja on varastoissa nähty jo parin vuosikymmenen ajan, ei Suomessa ole moniasiakasympäristöön kyseisiä laitteistoja liiemmin asennettu.
– Jostain syystä moniasiakasvarastoissa on luotettu perinteisiin kuormalavahyllyihin eikä ole haluttu investoida huomattavasti hintavampiin varastoautomaatteihin, vaikka sitä kautta keskipitkän ja pitkän aikavälin tuottavuus voisi kasvaa huomattavastikin. Siinä mielessä Logistikas on kyllä ollut edelläkävijä ja omannut hyvää visiota, että he ovat uskaltaneet lähteä kehittämään toimintaansa ennakkoluulottomasti, Jari Kaiho kehaisee.
Tehokkuutta ja parempaa työergonomiaa
Logistikas Oy varautuu muun muassa verkkokauppalogistiikan kasvuun satsaamalla huipputehokkaisiin varastoautomaatteihin. Nimikkeiden keräily hoituu varastoautomaateista erittäin nopeasti ja keräilyaukot ovat ergonomisesti juuri oikealla korkeudella. Näin tehokkuuden lisäksi saadaan hyötyä myös, kun työn fyysinen kuormittavuus laskee.
– Varastoautomaatit ovat tutkitusti 7-10 kertaa nopeampia keräilyn kannalta kuin tavalliset kuormalavahyllyt, joten siinäkin on yksi selkeä paikka, missä toiminta tehostuu miltei automaattisesti, SSI SCHÄFER Finlandin Jari Kaiho toteaa.
– Lisäksi Logistikas Oy:n Lakarin logistiikkakeskukseen asennetut automaatit ovat sellaista mallia, joita voidaan täyttää takapuolelta samaan aikaan kun toiselta puolelta keräillään. Tämä nopeuttaa monissa tilanteissa työnkulkua.
Vipuvoimaa EU:lta Logistikas Oy:n toimintaan – Lue lisää