Yhteinen ymmärrys yhteistyön vahvuus

Logistikas Palvelut Oy:n Olkiluodon yksikönpäällikkö Jarmo Kaija ja Teollisuuden Voima Oyj:n hankinnan ja logistiikan palvelupäällikkö Mikko Alapeteri.

Logistikas Palvelut Oy:n Olkiluodon yksikönpäällikkö Jarmo Kaija katselee mennyttä viiden vuoden periodia tyytyväisenä. Selkeät yhteiset toimintatavat ja jatkuva palvelutarjonnan kehittäminen ovat olleet tärkeässä roolissa.

– Ymmärrämme TVO:n kanssa toisiamme, mikä on omalta osaltaan taannut sen, että yhteistyö on sujunut mallikkaasti. Koen, että olemme pystyneet vastaamaan siihen haasteeseen, jonka he ovat meille antaneet ja ottamaan vastuun kokonaislogistiikasta sekä lisäpalveluista, Kaija sanoo.

Syksyllä 2016 Olkiluodossa työskenteli 15 Logistikaksen työntekijää. Palvelukokonaisuuden kasvun myötä myös henkilöstömäärä on tuplaantunut. Osa työskentelee TVO:n, osa Posivan LSL-projektin ja osa Arevan logistiikkatoiminnoissa.

– Pystymme reagoimaan nopeasti muutoksiin, mikäli tarvitaan lisää ammattitaitoista henkilöstöä. Yhtenä esimerkkinä viime keväänä alkanut koronapandemia, jonka myötä ryhdyttiin käyttämään suojamaskeja. Saimme parissa päivässä täyteen toimintaan niiden käsittelystä, pussittamisesta ja jakamisesta huolehtivan organisaation.

– Järjestämme tarvittaessa myös lisää varastotilaa hyvinkin nopealla aikataululla. Olemme kyenneet vastaamaan isojen tavaroiden varastointitarpeisiin todella hyvin.

Ydinvoimala-alue on poikkeuksellinen toimintaympäristö. Henkilöstön kokemus ja tietotaito ovat monessa asiassa avainasemassa.

– Meillä on vastuuntuntoinen henkilökunta, joka tuntee toimintatavat ja -tilat. He ovat olleet pitkään yhtiön palveluksessa ja ymmärtävät tämän ympäristön vaatimukset sekä toimivan logistiikan periaatteet.

Vuosihuoltojen aikana Logistikaksen henkilöstömäärä nousee noin 37 ammattilaiseen.

– Kiire on revision aikana kova, sillä toimitusmäärät tavaran luovutuksineen ja kuljetuksineen kolminkertaistuvat. Työskentelemme kahdessa vuorossa taataksemme omalta osaltamme keskeytyksettömän vuosihuollon. Näihinkin haasteisiin vastaamme sitoutuneella ja ammattitaitoisella nopealla reagoinnilla, Kaija painottaa.

Lue myös TVO ja Logistikas: Vahva halu ja sitoutuminen palveluiden kehittämiseen –artikkeli tästä.