Kirittäret hallitsevana mestarina uuteen kauteen

Jyväskylässä rakennetaan pesäpallon tulevaisuutta yhdessä vahvan kumppaniverkoston kanssa. Voittamisen kulttuuri on syvällä kaikessa tekemisessä.

Kuvassa vasemmalta Eeva Mäki-Maukola, Petri Kaijansinkko ja Kati Tanhua (kuva: Foto-Antti)

Jyväskylän Kirittäret on yksi kansallislajimme pesäpallon menestyksekkäimmistä seuroista. Naisten Superpesis -joukkue juhli viime syksynä toista perättäistä Suomen mestaruuttaan.

– Hallitsevana mestarina lähdimme sarjaan ennakkosuosikkina. Kasassa oli hyvä joukkue, mutta loukkaantumisten sävyttämä runkosarja oli hieman kivikkoinen. Suuntasimme pudotuspeleihin runkosarjan 3. sijalta ja taistelimme tiemme aina mestaruuteen asti, Kirittärien seurajohtaja ja kakkospelinjohtaja Petri Kaijansinkko taustoittaa.

Hän lisää, että joukkueeseen ei ehkä uskottu täysin seuran ulkopuolella.

– Voittamisen ja tekemisen kulttuuri on kuitenkin niin syvällä, että joukkueen ja seuran oma usko oli koko ajan vahva. Finaaleissa teimme voittavia ratkaisuja tiukoissa paikoissa. Kaikesta näkyi, ettei meillä ollut sellaista tietynlaista epäonnistumisen pelkoa

Viimeisin mestaruus oli seurahistoriassa aikuisten tasolla jo kymmenes. Jyväskylässä pesäpallolla on iso rooli.

– Täällä on totuttu menestykseen. Se näkyy esimerkiksi siinä, että runkosarjassa yleisömäärä on hyvä, mutta se moninkertaistuu kun ryhdytään pelaamaan mitaleista. Koko kauden yleisökeskiarvo nousi noin tuhanteen katsojaan.

Kumppaniverkosto ennätyskasvussa

Vallitsevan koronatilanteen kaltaiset haastavat ajat nostavat yhteistyökumppanit entistäkin tärkeämpään rooliin. Kirittärien varainhankinta aloitti työnsä jo viime syksynä, mikä on helpottanut tilannetta huomattavasti.

– Tulemme tekemään paremman myynnin kuin yksikään seura koko naisten Superpesiksen historiassa. Kokonaisuus asettuu noin 277 000 euron paikkeille, mikä ylittää alkuperäisen budjetoinnin ja tuo hyvää kasvua viime vuoteen verrattuna, Kaijansinkko kiittelee.

– Yhteistyökumppanimme luottavat meihin ja mahdollisuuksiimme menestyä. Meillä on hyvät pelaajat ja seurallamme on kaikin puolin positiivinen imago.

Logistikas on mukana tukemassa Kirittärien toimintaa. Yhteistyö sai alkunsa viime syksynä, kun Raumallakin pesäpallon ja jääkiekon parissa työskennellyt Kaijansinkko huomasi tutun yrityksen logistiikkakeskuksen Jyväskylässä.

– Otin yhteyttä Ari Salmeen. Hän kertoi, että heillä olisi tarvetta tuoda esiin Jyväskylän toimipistettä tällä alueella ja koki meidät hyväksi yhteistyökumppaniksi. Toni Brigatin kanssa viimeistelimme sopimuksen vain kaksi päivää myöhemmin.

Logistikas tulee näkymään raumalaislähtöisen Kati Tanhuan sekä Rauman Ferassakin pelanneen Kirittäret-kapteeni Eeva Mäki-Maukolan pelihousuissa.

– Meillä on ollut aktiivinen vuosi, jonka aikana olemme saaneet noin 60 uutta yhteistyökumppania. On hienoa saada Logistikaksen kaltainen uusi kumppani mukaan toimintaamme.

Vähimmäistavoitteena mitali

Naisten Superpesis -kausi käynnistyy kesäkuun 12. päivä. Ottelut voidaan pelata heinäkuun loppuun asti voimassa olevan 500 henkilön rajoituksen mukaan. Parhaillaan seuroissa odotetaan viranomaisten lisäohjeistuksia erityisjärjestelyistä.

– Tähän 500 henkilöön lasketaan yleisö, pelaajat ja toimitsijat. Olen käynyt mittaamassa, että katsomoihimme mahtuu tuo määrä hyvien turvavälien eli 2-3 metrin mukaisesti, Kaijansinkko painottaa.

Kokoonpanossa on tapahtunut viime kauden jälkeen paljon muutoksia. Viidestä pois jääneestä pelaajasta kaksi siirtyi toisaalle ja kolme lopetti uransa.

– Olemme saaneet rinkiimme hyviä nuoria sekä kokeneempia pelaajia. Itä-Länsi -tason pelaaja Jutta Myllyniemi, oma kasvattimme Ella Mäkelä ja Feran kasvatti Kati Tanhua ovat tärkeitä vahvistuksia.

– Koronan aiheuttamista haasteista huolimatta takana on lupauksia antava talvi. Tiedostamme sen, ettemme ehkä lähde kauteen niin sanotusti eturivistä, mutta heti kolmospaikalta Porin ja Tampereen takaa.

Tavoitteista on keskusteltu, mutta niiden lopullinen asettaminen koittaa lähitulevaisuudessa.

– Lähdimme tekemään talveksi niin hyvin töitä, että voimme asettaa tavoitteeksi mitalin. Seuraavan kuukauden aikana tulemme sopimaan yhdessä lopullisen tavoitteen, mutta kyllä me vähintään mitali mielessä kauteen suuntaamme, Kaijansinkko vakuuttaa.

Fill out my online form.
Use Wufoo templates to make your own HTML forms.